Yhdistyksen esittely

Vuonna 1996 perustetun yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu käyvät ilmi sääntöjen 2§:ssä: " Yhdistyksen tarkoituksena on eri tavoin tukea ja edistää hauholaisen nuoren peruskoulun yläasteella ja/tai lukiossa tai jatko-opintona tapahtuvaa opiskelua ja tutkimustoimintaa sekä myötävaikuttaa Hauhoon liittyvään tutkimus- ja kehitystoimintaan."

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys ylläpitää stipendirahastoa, järjestää aihepiiriinsä liittyviä tapahtumia, harjoittaa julkaisutoimintaa ja kokoaa varoja myös muilla tavoilla. Yhdistys kanavoi taloudellisen tukensa ainoastaan stipendirahastonsa kautta.
Perustajajäseniä oli jo yli 50 ja nyt lukumäärä on ylittänyt 200. Luvut kertovat siitä, miten sotien jälkeen koulunsa tässä opinahjossa aloittaneet tähtäsivät jo korkeammalle kuin perusopetukseen. Oli hyvä ja turvallinen aloittaa ja myöhemmin tunnettiin kiitollisuutta saadusta pääomasta.

Kesä- ja muissa vapaa-ajan tapahtumissa palataan juurille ja koetaan elämykset samanlaisina kuin ennen. Pidetään yhteyttä toinen toisiinsa ja Hauhon kuntaan myös oman lehden välityksellä. Stipendejä on jaettu runsaasti.

Päivitetty: 23.05.2010

Erikoisesti nuorille kotisivujen kautta toimintamme tulee tutuksi ehkä helpommin kuin vanhemmalle polvelle. Silmäilkää kotisivuja, kartuttakaa ja kunnioittakaa entisiä sukupolvia ja niiden työtä

Kauko Virtanen, kunniapuheenjohtaja

Stipendirahaston ohjesääntö